Seuraava kirjoittamani teksti on julkaistu jo aiemmin ystäväni Miia Huitin kirjassa Stressikupla, hyvää elämää ilman ahdistusta, ja se on minun selviytymistarinani. Minulla on ollut ilo saada olla yksi heistä suomalaisista, jotka ovat kertovat kirjassa oman selviytymistarinansa. Kertomus on tiivis ja kaikkea ei siihen ole saatu mahtumaan, eikä tietysti ole tarkoituskaan. Haluan antaa suuret kiitokset myös Helsingin Tukinaisten toimipisteelle ja sen henkilökunnalle, sillä he auttoivat minut aikanaan alkuun. Ilman heidän nopeaa ja asiantuntevaa apua en ehkä olisi enää tätä kirjoittamassa. Tämän tarinan kertominen julkisesti ei ollut helppo päätös, mutta koen sen olevan välttämätöntä. Jokaisella meillä on mahdollisuus selviytyä.
Alle kouluikäisenä jouduin hyväksikäytön uhriksi. Minua ei raiskattu enkä muutenkaan kokenut fyysistä väkivaltaa. Väkivalta kohdistui mieleeni. Hyväksikäyttäjä käytti väärin luottamusasemaansa ja sai minut, pienen tytön, leikkimään ”kiellettyjä leikkejä”. Hän sai lapsessa jo valmiina olevan seksuaalisuuden heräämään ja niinpä olin yhtäkkiä koukussa seksin mukanaan tuomaan mielihyvään. Olin siis mielestäni itse syyllinen tapahtuneeseen. Hyväksikäyttäjä teki selväksi, etten saa kertoa kenellekään mitä teimme, muuten hän vahingoittaisi lähimmäisiäni.
Tilanteen paljastuttua kaikkein eniten kuitenkin halusin kuolla. Missään vaiheessa kukaan aikuinen ei ottanut minua syliin ja lohduttanut, eikä kertonut pienelle tytölle, että syy ei ole hänen ja kaikki saadaan kyllä palaamaan taas hyväksi. Ei ollut ketään, joka olisi paikannut hajonneen taivaankannen pienen tytön apuna.
Nuorena aikuisena elämä oli repaleista. Elämässä oli usein mukana myös alkoholi, jonka avulla oli helppo turruttaa tunteensa ja unohtaa kaiken pahan. Äitiyden myötä 35-vuotiaana kaikki nousi taas pintaan.
Sain käsiini kirjan Paranemisen avaimista. Oli tullut aika hoitaa myös tunnetason asiat kuntoon. Ymmärsin, että järkeni oli kyllä käsitellyt asiat, mutta tunnetasolla ne olivat aivan levällään. Aloin tehdä päivittäin kirjan ohjeiden mukaan perusavainta ja aloin saada paljon oivalluksia ja ymmärrystä menneisyydestäni. Samaan aikaan myös lähipiirissäni alkoi tapahtua. En ollutkaan ainoa hyväksikäytetty nainen. Sekä uhreja että tekijöitä oli useita. Ensin nousi viha ja inho tekijöitä kohtaan. Samaan aikaan hätä muiden naisten puolesta oli valtava, koska tiesin millaisessa helvetissä he olivat. Halu auttaa kaltaisiani on ollut vahvasti mukanani siitä saakka.
Jatkoin harjoitusten teko ja yhtäkkiä henkinen helpotus tuli yllättävältä taholta. Se tuli anteeksiannon kautta. En enää etsinyt syyllisiä tai vihannut ketään. Kaikki oli juuri niin kuin pitikin. Aloin pohtia, miksi hyväksikäyttäjät olivat toimineet niin. Näin sen tuskan ja heidän omassa lapsuudessaan kokemat raakuudet. Ja ymmärsin miksi. Tietenkin he tekivät väärin, mutta niin olen minäkin tehnyt. Anteeksianto itselle ja muille oli avain siihen, että pystyn eheytymään ja rakastamaan itseäni ja muita. Terveiden rajojen asettaminen, armollisuus itseään ja muita kohtaan sekä kyky nauttia elämän kaikista osa-alueista on suuri lahja, jonka olen paranemisen myötä saanut elämääni.
Ennen kaikkea olen pystynyt olemaan hyvä äiti, en täydellinen, mutta riittävän hyvä. Toivon, että joku päivä saisin jakaa omia kokemuksiani niille, jotka ovat tiellä kohti parempaa henkistä tasapainoa. Ilman sitä mitä itse olen saanut kokea en olisi se nainen, joka tänään olen. Olen kiitollinen kaikesta kokemastani.
