Muutosten tuulissa

Jokaisen meidän elämässä on kausia, jolloin tuntuu, että mikään ennalta sovittu, mietitty ja suunniteltu ei vain etene niin kuin alun perin olisi halunnut. Sellaista kautta olen elänyt viimeiset kuukaudet.

Työ, jota aiemmin rakastin muuttuikin pikkuhiljaa sellaiseksi, etten enää voinut allekirjoittaa sen arvoja. Mitäs siitä seurasi muuta kuin ahdistusta ja muutospaineita. Oli pakko lopettaa ja keksiä uusi suunnitelma tulevaisuuden varalle. Terapeuttina työskentely on ollut tavoitteeni ja unelmani jo kuluneen vuoden ja siihen halusin panostaa. Ja panostan edelleenkin, entistä topakammin. Matkaan tuli vain muutama mutka. Tarkoitukseni oli liittyä ryhmään ihania naisia, jotka ovat innovatiivisia ja energisiä persoonia. Mutta, kun sen kaiken piti alkaa, tulikin taas ahdistus kertomaan että tämä ei nyt ole minulle hyvä juttu. Sydän verta vuotaen kerroin ryhmälle etten voi tulla heidän mukaansa. Raskas päätös, mutta se oli tehtävä vaikka jäinkin tyhjän päälle. Mitä seuraavaksi? Mihin laitan terapiavastaanottoni ja kotini?  Mistä moinen rohkeus ja päättäväisyys oikein tulee tehdä päätöksiä, vaikka jatko on hämärän peitossa?

Onneksi eletyssä elämässä on jo ollut monta karusellia, joista olen selvinnyt. Välillä vähän haavoja nuollen ja itkien, mutta selviten kuitenkin. Välillä, kuten nyt, karuselli näyttää pysähtelevän paikkoihin joissa on tarjolla aivan ihania uusia vaihtoehtoja tulevaan elämään. Ihan kuin maailmankaikkeus testaisi päättäväisyyttäni ja intohimoani tehdä 20170425_202055terapeutin työtä. Tarjolle on tullut jos jotakin mielenkiintoista muuta, joihin olisi hienoa upota, mutta ne veisivät fokukseni pois asian ytimestä eli täysipäiväisestä terapiatyöstä. Pyrin siis kuuntelemaan itseäni tarkalla korvalla ja luottamaan siihen, että tiedän kyllä mikä on minulle parasta ja toimia sen mukaisesti. Ja ennen kaikkea luottamus kykyyn selviytyä. Paineessa ne timantitkin hiotaan

Voimia kaikille uusien mahdollisuuksien näkemiseen ja toteuttamiseen!

2 vastausta artikkeliin “Muutosten tuulissa

Jätä kommentti