Selviytyjän leima otsassa

Olen itse kamppaillut aikoinani pois selviytyjä statuksesta. Muistan elävästi viimeisen terapian jälkeisen tunteen kun seisoin Tays:in pihalla, ajatellen että nyt saa riittää tämä terapian kohteena olevan naisen elämä. Nyt kerta kaikkiaan riittää. Halusin olla terve nainen, joka elää normaalia naisen elämää, äitinä, puolisona, valmentajana ja ystävänä. Toki, myönnän käyttäneeni taustaani myös hyväkseni joissakin tapauksissa. Olinhan erilainen, selviytyjä, vahva ja särkymätön. Siis kerrankin ihminen, jota voi ihailla. Kannatti käydä tuokin vaihe läpi, koska se oli osa paranemisprosessia. Todellisuus sisälläni oli kuitenkin aivan jotain muuta.  Aikanaan asiat kuitenkin tuli selvitettyä suurimmalta osin. Kasvaminen ja itsensä tunteminen on loputon matka, mistä olen hyvinkin tyytyväinen. Kuinka tylsää olisi, jos mitään uutta ei enää itsestääAP_kuva5n löytäisi.

Mitä tapahtuu, jos jäämme kiinni taustaamme, vaikka traumasta olisimmekin suurin piirtein selvinneet? Koen, että selviytyjänä peilasin kaiken, varsinkin negatiiviset tapahtumat, menneisyyden kautta. Mietin, kuinka minun on reagoitava tähän tai tuohon tapahtumaan? Miten se liittyy menneisyyteen tai tuo samoja tunteita pintaan ja miten niistä aiemmin selvisin? Lähtökohtana oli erittäin usein menneisyys ja siitä selviytyminen. Nykyisin pyrin ottamaan uudet tilanteet vastaan ns. puhtaalta pöydältä. Tutkien niitä pala palata ja eri puolilta, uusista näkökulmista. Siis hakien uudenlaisia ratkaisuja vanhan toistamisen sijaan. Todella valaisevaa ja antoisaa. Kannattaa kokeilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s